Vuosaari on merellinen kaupunginosa 12 km Helsingin keskustasta itään
Kaupunginosan historia, nykypäivä ja tulevaisuus
Vuosaari on ollut 1990-luvun alusta lähtien yksi Helsingin asuntorakentamisen painopistealueista. Meren ja laajojen ja virkistysalueiden lisäksi Vuosaaressa asutaan hyvien liikenneyhteyksien ja monipuolisten palveluiden äärellä. Vuosaari tarjoaa viihtyisiä asuinympäristöjä kaupunkimaisesta kerrostaloasumisesta luonnonläheiseen omakotitaloon ja uusista merenrantakohteista 60-luvun metsäkaupunkiin. Vuosaareen on rakennettu 20 vuodessa asuntoja yli 20 000 asukkaalle. Asuntoalueiden rakentamisessa tavoitellaan korkeaa laatua ja innovatiivisuutta mm. järjestämällä suunnittelukilpailuja.
Helsingin tavarasatamatoiminnot on keskitetty Vuosaaren uuteen satamaan, joka otettiin käyttöön vuonna 2008. Satama ja sen yhteyteen sijoittuvat yritys- ja logistiikka-alueet muodostavat satamakeskuksen, joka tarjoaa merkittäviä yritystoiminnan kehittämismahdollisuuksia. Myös Vuosaaren keskusta tarjoaa yrityksille edullisen sijainnin aivan metroaseman äärellä.
Vuosaareen on erinomaiset liikenneyhteydet. Helsingin keskustan suunnalta Vuosaareen saavutaan metrolla tai Kehä I/ Vuotietä pitkin. Vuotien katuvalaistus, ympäristöteos "Vuotien valot", on muodostunut Vuosaaren tunnuskuvaksi. Vuosaaren satamaa varten rakennetut liikenneyhteydet kytkevät Vuosaaren rautatieverkkoon ja Kehä III:n välityksellä mm. Helsinki-Vantaan lentoasemaan.
Meri ympäröi Vuosaarta, ja pääosa rannoista on varattu virkistyskäyttöön. Vuosaaressa toimii useita pienvenesatamia ja uimarantoja. Puistot, ulkoilu- ja liikunta-alueet sekä metsät ja muut luontoalueet muodostavat monipuolisen virkistysalueverkoston. Vuosaaressa on myös useita luonnonsuojelualueita ja Suomen Natura 2000-verkoston kohteita.
Suunnittelutilanne
Lähivuosien merkittävimmät kaavoituskohteet ovat
Vuosaaren keskusta ja
Meri-Rastilan länsiranta. Keskustaan, Vuosaaren metroaseman äärelle suunnitellaan liike- ja toimitilaa sekä asumista. Meri-Rastilaan Vartiokylänlahden rannalle suunnitellaan kerrostalovaltaista asuntoaluetta meren, virkistysalueiden ja metroaseman läheisyyteen.
Asuntorakentaminen on käynnissä Aurinkolahdessa Uutelan kanavan ja Kahvikorttelin kerrostaloalueilla. Lähitulevaisuudessa rakennettavia asuntoalueita on meren äärellä Ramsinrannassa ja Vuosaaren pohjoisosassa Kurkimoisiossa. Näissä rakentaminen painottuu pientaloihin.