Koivusaari
Länsiväylän varteen rakentuva Koivusaari tarjoaa merellisen asuinympäristön 4 000 asukkaalle ja noin 1 500 työpaikkaa loistavien joukkoliikenneyhteyksien ja kevyen liikenteen raittien äärellä.
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 15.5.2008 Koivusaaren suunnitteluperiaatteet jatkosuunnittelun pohjaksi ja päätti Koivusaaren yleisen ideakilpailun järjestämisestä. Suunnitteluperiaatteiden mukaan Koivusaarta suunnitellaan noin 3 500-4 000 asukkaan ja noin 1 500 työpaikan alueena, joka rakentuu uuden metroaseman ympärille. Tällä hetkellä valmistellaan Koivusaaren osayleiskaavaa.
Koivusaari sijaitsee Lauttasaaren länsipuolella vain muutaman minuutin metromatkan päässä Helsingin ydinkeskustasta. Suunnittelualueeseen kuuluvat Koivusaaren maa-alue, ympäröivää merialuetta, Länsiväylä ja maapenkereet Koivusaaren itä- ja länsipuolella. Lisäksi alueeseen kuuluvat Länsiväylän reunustat tien ja korttelialueiden välissä Katajaharjun sillalle asti.
Suunnittelualueen pinta-ala on noin 58 hehtaaria, josta merialuetta on noin 46 hehtaaria ja maa-aluetta noin 12 hehtaaria. Länsiväylä halkaisee alueen keskeltä.
Suunnittelun tavoitteena on Koivusaaren yleisen ideakilpailun voittaneen ehdotuksen "Kuunari" (tekijä: arkkitehti Ilkka Svärd, arkkitehtuuritoimisto Sopanen-Svärd) kokonaisidean säilyttäminen ja työstäminen osayleiskaavasuunnitelmaksi. Suunnitelmassa Koivusaari on saanut vapaasti polveilevan saaristomaisemaan sovitetun hahmon. Koivusaaren asuin- ja työpaikkakorttelit ovat merellisiä ja pienvenesatamat pursiseuroineen ovat tärkeä osa Koivusaaren kaupunkirakennetta. Koivusaaren keskusta muodostuu metroaseman ympärille. Suunnitelmaa on laadittu yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston ja kilpailun voittaneen ehdotuksen tekijöiden kanssa.
Koivusaari lukuina
Osayleiskaava-alueen pinta-ala on 83 ha.
Osa-yleiskaavaluonnoksen mukainen maapinta-ala on 31 ha.
- Asukkaita n. 4 000
- Työpaikkoja n. 1 500
- Asuminen 165 150 k-m2
- Työpaikat 36 900 k-m2
- Julkiset palvelut 8 700 k-m2
- Kaupalliset palvelut 9 850 k-m2
- Venesatama 3 900 k-m2
- Yhteensä 224 500 k-m2 (ilman kantta 213 000 k-m2)
Suunnittelutilanne
Koivusaaren osayleiskaavaluonnos hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa 28.4.2011.
Koivusaaren osayleiskaavaehdotus on tarkoitus viedä kaupunkisuunnittelulautakuntaan syksyn 2012 aikana.