Kivinokka
Kivinokka on Vanhankaupunginselälle työntyvä metsäinen niemi Herttoniemen kupeessa. Kivinokassa on eri yhdistysten hallintaan vuokratuilla alueilla yli 600 kesämajaa, uimaranta, venesatama ja viljelypalstoja. Lisäksi Kivinokassa sijaitsee Kulosaaren kartano ja sen tuntumassa Herttoniemen siirtolapuutarha. Koillisosa on rakentamatonta metsä- ja kallioaluetta. Koillisrannat rajautuvat Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueeseen.
Suunnittelutilanne
Kivinokan osayleiskaavan laatiminen on nyt alkamassa. Aluksi tutkitaan erilaisia periaatteellisia vaihtoehtoja alueen tulevaksi käytöksi. Vaihtoehtoisia suunnitelmia laaditaan arviolta kahdesta viiteen. Tavoitteena on, että kaupunkisuunnittelulautakunta valitsee vaihtoehtojen arvioinnin jälkeen periaatevaihtoehdoista yhden. Sen pohjalta jatketaan suunnittelua osayleiskaavan laatimiseksi.
Kivinokka on määritelty Helsingin voimassa olevassa yleiskaavassa selvitysalueeksi, jonka maankäyttö ratkaistaan yleiskaavalla tai osayleiskaavalla. Kivinokan niemen kärki ja osa sen rannoista kuuluu yleiskaavan Helsinkipuistona kehitettävään alueeseen. Herttoniemen siirtolapuutarhan alue on merkitty yleiskaavassa kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi alueeksi. Kivinokan vanha metsä ja tervaleppälehto ovat Helsingin mittakaavassa arvokkaita luontoalueita.
Suunnittelun tavoiteaikataulu:
- Suunnitteluperiaatteet kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuoden 2013 keväällä
- Osayleiskaavaluonnos kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuonna 2014
- Osayleiskaavaehdotus kaupunkisuunnittelulautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa vuonna 2015
Tutustu suunnitteluaineistoon >>
Osallistu keskusteluun: Millaisia vaihtoehtoja Kivinokkaan pitäisi tutkia? >>
Tilaa uutiskirje!
Kivinokan suunnittelun etenemistä voit seurata myös tilaamalla uutiskirjeen sähköpostiisi. Kirjoita osoitteesi alla olevaan lomakekenttään ja paina Tilaa uutiskirje -painiketta. Sähköpostiosoitteita ei käytetä muuhun tarkoitukseen eikä osoitteita luovuteta eteenpäin.