Herttoniemen toimitilat ja palvelut
Eränkävijäntori muodostaa Länsi-Herttoniemen kaupunkikuvallisen keskipisteen. Torin itäpuolella sijaitsee Jorma Järven vuonna 1953 suunnittelema Herttoniemen kansakoulu. Tärkeimmät kaupalliset palvelut ovat nykyisin metroaseman ympäristössä, jonka kaupunkikuva tulee voimakkaasti muuttumaan lähitulevaisuudessa. Herttoniemen vanha ostoskeskus metroaseman vieressä purettiin 2008. Tilalle rakennetaan asuinkerrostaloja. Myös metroasema on tarkoitus rakentaa uusiksi ja kehittää aluetta kaupunginosan keskuksena.
Herttoniemen keskusta kehitetään
Keskuksen suunnittelualueeseen kuuluu Herttoniemen metroasema, bussitermi-naali, K-supermarket Hertan kortteli, Kauppakeskus Megahertsin kortteli sekä katu- ja puistoalueita.
Nykyinen keskus on kaupunkikuvaltaan hajanainen ja metroasema sekä bussiterminaali ovat tiloiltaan riittämättömiä. Aseman rakennukset ja alueen pinta-materiaalit ovat ajan myötä tulleet huonokuntoisiksi ja monet asukkaat kokevatkin alueen epäviihtyisäksi ja turvattomaksi.
Megahertsin ja Hertan kortteleiden rakennusoikeudesta on suurin osa toteuttamatta, mistä johtuu, että Hertan tonttiin kuuluva entinen katualue on keskeneräisen näköinen. Nykyinen Itäväylän päällä oleva liikenneympyrä on ruuhkainen.
Asemakaavaa on tarkoitus muuttaa metroaseman ja Hertan alueista käydyn arkkitehtikutsukilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta. Megahertsin kortteliin tutkitaan kauppakeskuksen laajentamista. Tavoitteena on suunnitella kaupunkirakennetta eheyttävä, yhtenäinen ja toimiva kokonaisuus, joka nostaa alueen merkitystä Herttoniemen keskuksena. Alueelle suunnitellaan uusi metro-asema, bussien liityntäterminaali, liiketilaa, toimistoja ja asuntoja.
Nykyinen metroasema puretaan. Metroaseman itäpäähän rakennetaan uusi metrovalvomorakennus. Metroasemalle tulee maantasoon uusi lippuhalli ja liiketiloja. Ylempiin kerroksiin suunnitellaan toimistoja tai asumista. Megahertsin kortteliin suunnitellaan yritysalueen porttirakennuksena toimiva keskus, johon tulee suuri päivittäistavarakauppa, erikoisliikkeitä, asuntoja ja mahdollisesti toimitilaa. Megahertsin ja metroaseman välille suunnitellaan Itäväylän ylittävää jalankulkusiltaa. Metron liityntäpysäköinnille rakennetaan lisää autopaikkoja. K-Hertan kortteliin suunnitellaan kaupan laajennusta, asuntoja ja toimitilaa. Liikenneympyrä puretaan ja Itäväylän ja Linnanrakentajantien liittymä rakennetaan uusiksi.
Herttoniemenrannassa monipuolisia palveluita
Satamakorttelin asemakaava sisältää venesataman Laivalahden rannalla sekä siihen liittyvät pientalokorttelit, joihin sijoittuu sekä asumista että liike- ja palvelutiloja. Korttelialueesta tehdään tiivis ja omaleimainen kokonaisuus. Rakennusten kerrosluku on 2 - 3 ja niissä on asuntokerrosalaa noin 13000 m². Alueella nyt sijaitseva Kipparlahden pelastusasema siirretään uuteen paikkaan Sorvaajankadun varteen, jolloin alue vapautuu asuntorakentamiseen. Aluetta rakennetaan edelleen.
Laivalahden venesatama on valmistunut 2008. Venesatamaan on sijoitettettu myös veneilyalan liiketiloja sekä veneiden talvisäilytysalue ja autojen pysäköintialue.
Asuntorakennusten pohjakerroksiin on tehty monikäyttötilaa, joka voi olla kerhotilaa, toimistotilaa tai palvelutilaa. Tämän lisäksi on asuinrakennusten pohjakerroksiin sijoitettu tilapäisiä päiväkotitiloja. Alueen asukkaiden ikääntyessä voivat tilapäiset päiväkodit muuntua muuhun käyttöön.
Alueella on kolme yhdistettyä päiväkoti-kouluyksikköä sekä iso ala-aste urheilupuiston vieressä. Ruotsinkielinen päiväkoti toimii asuinrakennuksen pohjakerroksessa. Alueella toimii myös englanninkielinen päiväkerho. Herttoniemen kartanon eteläpuolella Linnanrakentajantien varressa on ruotsinkielinen peruskoulun ala-aste. Nuorisotalo-asukastalo Ankkuri toimii Paasivaaran tehtaan entisessä kanttiinirakennuksessa. Suunnitelmissa on lisäksi venesatama palveluineen, urheilupuisto sisäliikuntatiloineen sekä kirjasto- ja kulttuuritilat.
Herttoniemenrannassa on myös keskitetty pysäköinti- ja väestönsuojajärjestelmä, joka rahoitetaan talonrakennushankkeiden suorittamilla liittymismaksuilla. Venesatamaan mahtuu noin 300 venepaikkaa.
Herttoniemen keskus ja yritysalue - varttitunti Helsingin keskustasta
Herttoniemen yritysalue, sen eteläpuolella oleva Hitsaajankadun alue ja Roihupellon teollisuusalue muodostavat itäisen Helsingin suurimman työpaikkavyöhykkeen, yhteensä noin 10 000 työpaikkaa. Yritysalueella on keskeinen sijainti Itäväylän varressa ja sen tontit ovat lyhyellä kävelyetäisyydellä Herttoniemen ja Siilitien metroasemista. Toimitilarakentamisen osalta 1990-luvun jälkipuolisko on alueella ollut voimakasta kasvun ja rakentamisen aikaa.
Herttoniemenrannan rakentuminen 1990-luvulla on luonut Herttoniemen yritysalueelle edustavan sisääntulojulkisivun. Herttoniemen keskus useine elintarvike- ja erikoisliikkeineen tarjoaa alueen työntekijöille palveluita.
Kaupungin tavoitteena on kehittää Herttoniemen yritysaluetta laadukkaana, monipuolisena ja toimivana yritysalueena. Yritysalueen keskiosaan rakennettiin 2000-luvun alkuvuosina pitkänomainen puistoakseli, joka nostaa alueen imagoa vetovoimaisena, modernina työpaikka-alueena.
Toiminnallisesti Herttoniemi on jakautunut entistä selvemmin vyöhykkeisiin. Alueen keskiosassa sijaitsee pääosa teollisista yrityksistä. Alueen pohjoisosassa on voimakkaasti edustettuina autokauppa sekä autokauppaa palvelevat yritykset. Aivan Itäväylän tuntumassa sijaitsee suuret toimitilahankkeet Megahertsi ja Opus business park.
Alueen pohjoisosaa kehitetään edelleen yritysalueen osana, jossa sallitaan volyymikauppa kuten auto-, rauta- ja tukkukauppa sekä pienimuotoinen varastomyymälä- ja palvelutoiminta, joita alueella on nytkin. Marimekon tehdas on tunnettu sekä arkkitehtuuristaan että painettavista kankaistaan, ja tehtaanmyymälä houkuttelee alueelle muotoilusta kiinnostuneita asiakkaita. Alueella on
muidenkin menestyvien vientiyritysten pääkonttoreita, kuten esimerkiksi Planmeca Oy ja Rautaruukki Oyj. Autojen myynti ja autoiluun liittyvä muu yritystoiminta on myös keskittynyt vahvasti Herttoniemeen.