-A +A
 
Kaupunkisuunnitteluvirasto
Etelä-Hermanni

Etelä-Hermanni – Urbaania asumista puistomaisessa ympäristössä

Etelä-Hermannin vehreä ja urbaani asuinalue on rakentunut Hämeentien ja Mäkelänkadun risteyksen tuntumaan.

Alue oli aiemmin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan hallinnassa. Tiedekunta muutti Viikkiin vuonna 2006, ja sen rakennukset (mm. pieneläinklinikka) purettiin. Helsingin vankila säilyy alueella, mutta sille varattu, tarkasti vartioitu alue pienenee. Etelä-Hermanni sopii asumiseen hyvin:

  • Sörnäisten metroasema ja marraskuussa 2006 avattu Kalasataman metroasema ovat kävelyetäisyydellä.
  • Raitiovaunu- ja bussiliikenne alueen ympärillä on Helsingin tiheintä.
  • Alueelta avautuu merinäköalat.
  • Puutarhamainen puistoympäristö kuuluu Helsingin vanhimpiin.
  • Säilyvät rakennukset luovat historiallisen kerroksen alueelle 1870-luvulta 1930-luvulle.
  • Alueella on hyvä saasteeton maapohja ja infrastruktuuri on valmiiksi rakennettu.
Etelä-Hermannissa uudisrakennukset on sijoitettu alueella purettujen rakennusten perustuksia hyödyntäen ja vanhaa puustoa kunnioittaen. Näin alueen vehreyttä on voitu säilyttää. Avoin korttelirakenne on Hermannille tyypillinen. Uudet asuinrakennukset ovat pääosin 4-6-kerroksisia. Asuntoja on noin 2 500 uudelle asukkaalle. Rakennusten julkisivut ovat paikalla muurattuja ja ensisijaisesti rapattuja.
 
Vuonna 2002 vahvistui asemakaavan muutos (10900), joka koski kolmea osakokonaisuutta: Helsingin keskusvankilaa, Tuoretukkutoria ja uutta asuinaluetta puistoineen. Tukkutorille on sittemmin tehty asemakaavan muutos (11744), joka tuli voimaan 2009. Lisäksi on tehty muita pienempiä asemakaavan muutoksia. Kaavat käsittelyvaihetietoineen löytyvät paikkatietopalvelusta.

Suunnittelutilanne

Valtion margariinitehdas. Mahdollistetaan suojellun entisen Valtion margariinitehtaan muuttaminen asuinkäyttöön. Tutustu suunnitteluaineistoon >>

Sörnäisten ja Hermannin rantatiet yhdistävän liikennetunnelin asemakaavoitus on aloitettu. Tutustu suunnitteluaineistoon >>

Vankilan henkilökunnan vanhat asuintalot Etelä-Hermannissa
Kuva Etelä-Hermannista
Etelä-Hermannin havainnekuva
Etelä-Hermannia, As. Oy Helsingin Victoria, Diana ja Titania
Etelä-Hermannia, As. Oy Helsingin Rialto
Etelä-Hermannia (Arkkitehdit Sarlin+Sopanen)
Etelä-Hermannia
Etelä-Hermanni rakentuu 2012 (kuva Tuomas Uusheimo)
Etelä-Hermanni ilmakuva
Eläinlääketieteellisen korkeakoulun vanha päärakennus on nykyisin asuintalo.
Eläinlääkärinpuisto Etelä-Hermannissa 2012 (kuva Tuomas Uusheimo)
As. Oy Pallaksen piha Etelä-Hermannissa 2012 (kuva Tuomas Uusheimo)

As. Oy Pallaksen piha Etelä-Hermannissa 2012 (kuva Tuomas Uusheimo)
Eläinlääkärinpuisto Etelä-Hermannissa 2012 (kuva Tuomas Uusheimo)
Eläinlääketieteellisen korkeakoulun vanha päärakennus on nykyisin asuintalo.
Etelä-Hermanni ilmakuva
Etelä-Hermanni rakentuu 2012 (kuva Tuomas Uusheimo)
Etelä-Hermannia
Etelä-Hermannia (Arkkitehdit Sarlin+Sopanen)
Etelä-Hermannia, As. Oy Helsingin Rialto
Etelä-Hermannia, As. Oy Helsingin Victoria, Diana ja Titania
Etelä-Hermannin havainnekuva
Kuva Etelä-Hermannista
Vankilan henkilökunnan vanhat asuintalot Etelä-Hermannissa